sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Luonto tarjoaa ikimuistoisia kokemuksia


Ja Yle Radio Suomen Luontoiltojen mukaisesti radio tarjoaa luontokokemuksille parhaat värit. Tosin viime aikoina luonnossa on tullut käyskenneltyä sekä ilman radiota että ilman kameraa, ja totta kai kameran ollessa kotona pääsee todistamaan niitä ikimuistoisimpia elämyksiä.

Olen kerran aiemmin nähnyt ketun omin silmin aivan läheltä. Se tapahtui vuosia sitten, kun olimme mieheni kanssa myöhään illalla kävelyllä lähellä kaupungin keskustaa ja oikaisimme erään yrityksen parkkipaikan läpi. Tuolloin päädyimme vastakkain ketun kanssa pimeällä pihamaalla. Näin vuosia myöhemmin olimme jälleen mieheni kanssa ulkona, tällä kertaa alkuillasta ja kaikkea muuta kuin keskellä kaupunkia. Olemme ulkoilleet samassa paikassa monet kerrat vuosien varrella, mutta pääasialliset liikkujat ovat olleet meidän tavoin lenkkeilijöitä, polkupyöräilijöitä, koiria ulkoiluttajineen ja lintuja. Niinpä yllätys oli täydellinen, kun alempaa mäestä kuului ensin äänekästä naukumista ja sitten kivenlohkareiden seasta astui esiin ketunpoikasia. En ole ikinä ennen nähnyt ketunpoikasia, ja samalla hetkellä tuli mieleeni Ylen Luontoiltojen mainoslause luonnon tarjoamista ikimuistoisista kokemuksista. Silloin tällöin radio sattuu olemaan auki Luontoillan aikaan, ja etäisesti muistelen jossain Luontoillassa puhuttaneen ketuista ja niiden uteliaasta luonteesta. Tämän ketunpoikasten kohtaamisen perusteella voin hyvin uskoa kettujen olevan uteliaita eläimiä, sillä pennut tuntuivat tulleen tutkimaan, mistä tuulessa lepattavasta kankaasta syntynyt ääni oikein oli peräisin. Vielä senkin jälkeen, kun ketut olivat huomanneet minut, ne tulivat uteliaina lähemmäs. Olin myös erottavinani muita isomman ketun, luultavasti emon, joka oli tullut vahtimaan pentujen tutkimusretkeä ja suojelemaan jälkikasvuaan. Kohtaaminen kettujen kanssa oli lyhyt, vaikka hetki tuntui pitkältä ja aivan kuin aika olisi pysähtynyt, kunnes ketut pujahtivat nopeasti takaisin kivenmurikoiden joukkoon pesäkoloonsa varmaankin lähellä pörisseiden ja bensankatkuisten enduropyörien säikäyttäminä.

Pari päivää myöhemmin ulkoilimme samassa paikassa jälleen, mutta ketuista ei näkynyt jälkeäkään - eipä tietenkään, kun kamera oli mukana ja laukaisuvalmiina. Toisaalta en viitsinyt mennä tutkimaan kovin läheltä kettujen oletettua pesäpaikkaa, etteivät ne vain häiriintyisi läsnäolostani. Muistelen myös kuulleeni kettujen olevan enemmän yö- kuin päiväeläimiä, joten jälkimmäinen ulkoilumme kettupaikalla oli jo vuoronkaudenajan puolesta kaikkea muuta kuin optimaalinen kettujen kohtaamista ajatellen. Sen sijaan luonto antoi parastaan kauniisti kukkivien, eriväristen lupiinien muodossa. Vaikka toivomani uusi kohtaaminen kettujen kanssa jäi vain haaveeksi, ihailtavaa ja valokuvattavaa riitti eikä ulkoilu luonnossa ollut tälläkään kerralla pettymys.


Niin paljon kuin pelkäänkin näitä mustan ja keltaisen kirjavia pörriäisiä, ei tietyissä tilanteissa auta muu
 kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja vastustaa mielitekoa ottaa jalat alleen. Nähtävästi se kannatti!



Kesäinen luonto ja sen kauneus on vertaansa vailla



Lennossa olevat pikkulinnut ovat niin vikkeliä, että niiden ikuistaminen on tuntunut lähinnä mahdottomalta tehtävältä. Siinä, missä parhaimmillaan yli 13 metrin sekuntivauhdilla puhaltaneet tuulenpuuskat saivat lupiinit taipumaan ja huojumaan voimakkaasti ja häiritsemään kukkakuvausoperaatiota, voimakas tuuli oli kuitenkin lintukuvauksessa eduksi: kovimmissa puuskissa linnut eivät päässeet räpyttelystään huolimatta lainkaan eteenpäin tai liikkuivat jopa taaksepäin, joten hitaammankin valokuvaajan oli helpompi pysyä niiden perässä.


Niin kaunis on luonto nyt!

2 kommenttia:

  1. Siis miten kauniisti sä oot kuvannu noi lupiinit! Tuli ihan hirrrvee himo painella itsekin kuvaamaan kukkasia eläinten sijaan, kiitos inspiraatiosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Kaisa! Tässä on itsekin sormet syyhyten tullut katseltua tienpientareita työmatkapyöräilyn lomassa sillä silmällä, mitä kukkia kukkii missäkin paikassa ja minne pitäisi joskus kaikessa rauhassa kameran kanssa suunnistaa. Lupiineita en ole ennen sattunut kuvaamaan, ja kun minäkin olen niihin aivan rakastunut, piti tilaisuudesta ottaa vaari niin kauan kuin se on mahdollista. Kasvikirjasta katsoin, että lupiinien kukinta-aikaa pitäisi olla vielä runsaasti jäljellä, mutta jostain syystä osa kuvien lupiiniapajan kaunokaisista oli jo alkanut kuivua ruskehtaviksi. Ei siis kannata jäädä suunnittelemaan kuvaamista liian pitkäksi aikaa - nimimerkillä paraskin sanomaan... ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...