torstai 1. lokakuuta 2015

Oma yritys?

YritysVantaa järjesti eilen maksuttoman Oma yritys -teemapäivän, jossa yrittämisestä kiinnostuneille ja oman yrityksen perustamista pohtiville esiteltiin neljän tunnin tiiviin luentopaketin muodossa, mitä kaikkea on syytä ottaa huomioon ja miettiä ennen yrityksen perustamista. Vaikeilta tuntuvista asioista on tapana todeta, ettei asia ole rakettitiedettä tai ydinfysiikkaa. Eilisen teemapäivän perusteella on kuitenkin todettava, että 4H-yrittämisenkin jälkeen tuli olo, että yrityksen perustamiseen ja pyörittämiseen liittyy niin paljon yksittäistä nippeliä, huolehdittavaa ja hallittavaa, nimenomaan hallinnollista seikkaa, että aivan oikea yrittäminen (erotuksena helppoon, matalan kynnyksen 4H-yrittämiseen) taitaa sittenkin olla vähintäänkin ydinfysiikkaa: luin lukiossa vain yhden pakollisen kurssin fysiikkaa ja siltä pohjalta opiskelen nyt yliopistolla fysiikkaa, joka tuntuu helpolta yrityksen pitämiseen liittyviin asioihin verrattuna.

Päällimmäiseksi luentopaketista jäi kunnioitus yrittäjiä kohtaan, sillä yrittäminen ei selvästikään ole helppoa ja, kuten luennoillakin todettiin, yrittäminen vaatii rohkeutta, sitkeyttä ja sisua ja erityistä paineensietokykyä. Toinen luentojen myötä vain vahvistuva ajatus oli se, että kirjanpitoasiat täytyy järjestää tavalla tai toisella niin, että ne on hoidettu pilkun tarkasti. Meille luennoilla olleille kerrottiin esimerkkinä tositarina, jonka mukaan yrittäjä oli ollut tyhmä ja kirjanpito hoidettu päin honkia, minkä seurauksena yrittäjälle napsahti yli kahden vuoden vankeusrangaistus puhtaasti tyhmyydestä. Niinpä luennoilla terotettiin useamman asiantuntijan toimesta, että hyvä kirjanpitäjä on syytä hankkia heti alkuunsa: kukaan ei suositellut kirjanpitoa tehtäväksi itse, sillä hallinnollisen paperinpyörittelyn voisi helposti ulkoistaa ja keskittyä itse rahan tekemiseen, eikä kirjanpidon opetteleminen välttämättä maksaisi vaivaa. Tosin sen verran kirjanpitoa olisi yrittäjänkin syytä opetella ja osata, että ymmärtää kirjanpitäjän tekemiä raportteja ynnä muita selvityksiä omasta yrityksestään ja sen tilasta ja toisaalta osaa vahtia kirjanpidon sujuvan kuten pitää. Kun sitten kotona pohdin ääneen päivän antia ja etenkin kirjanpitoa, sain kuulla, että jo merkonomiopintojen alkuvaiheessa ilmoitetaan opiskelijoille, että kirjanpidon voi hoitaa hyvin itse ja että vasta yrityksen perustamista harkitessaan mahdollinen tuleva yrittäjä saa kimppuunsa hyeenalauman, jonka tavoitteena on vain saada yrittäjän rahat omaan taskuunsa tarjoamalla kaikkia mahdollisia palveluita, jotka yrittäjän "täytyy ehdottomasti hankkia". Aloittavalla yrittäjällä tulee vaikeus siinä kohtaa, kun ei tiedä, mitkä neuvontapuheet ovat todellisuudessa myyntipuheita ja mitä palveluita kannattaa todella hankkia jo yritystä perustaessaan. Joka tapauksessa on selvää, että ennen kuin yritys on edes pystyssä, on yrittäjäparka saanut maksaa itsensä jo kipeäksi.

Oma yritys -teemapäivän luennot käsittelivät seuraavia aiheita:

Starttiraha
Vakuutukset
Kirjanpito
Verotus
Sopimusasiat
Työttömyysturva
Yrittäjäjärjestön palvelu
Yritysneuvonta


Näistä suurin osa tietää yrittäjän tiliin kuluerää: Vaikka työskentelisin kotona ja pääasiassa samoilla laitteilla, joita käytän myös vapaa-aikanani, ja minulla olisi yksityishenkilönä vakuutukset kunnossa, minun pitäisi ottaa erilliset vakuutukset vielä yrittäjän statuksellakin. Kirjanpito on sekin kuluerä, ja mikroyrittäjänkin kohdalla kyse on ilmeisesti lähemmäs tuhannesta eurosta vuodessa, jos sen teettää ulkopuolisella. Verotuksen kanssa on syytä olla tarkkana ja pysyä kartalla muun muassa ennakkoverotuksesta ja alveista, ja auta armias, jos yrittäjällä on alaisia tai auto käytössään, homma monimutkaistuu entisestään. Tässä kohtaa on syytä myös muistaa, että pelkästään yrittäjän ja työntekijän eläkemaksut maksetaan aivan eri systeemien mukaisesti, ja myös näistä asioista on syytä olla perillä. Lisäksi sopimusasioista voi tulla kuluja viimeistään siinä vaiheessa, jos tehdyistä sopimuksista tulee riitaa ja asiaa joutuu lähteä selvittämään oikeusteitse.

Tulopuolelle luennoilla käsitellyistä aiheista on hyvin vähän lisättävää. Starttirahan voisi lukea tähän, mutta sen saamiseksi täytyy täyttää erinäisiä ehtoja, joten eilisen luennon perusteella sen saaminen ei tunnukaan enää lainkaan itsestäänselvältä. Kun vielä otetaan huomioon se tosiasia, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla starttirahat ovat loppu eikä niitä siksi voida myöntää, loppuvuoden aikana aloittavat yrityksen jäävät ilmeisesti kokonaan ilman tätä taloudellista tukea.

Työttömyysturva ja yrittäjille tarkoitetut tukipalvelut luokittelisin vähän tilanteesta riippuen sekä tulo- että menopuolelle. Toisin kuin moni luulee, yrittäjille on Suomessa kaksi työttömyyskassaa, mutta päästäkseen niiden (maksaviksi) asiakkaiksi, yrittäjän täytyy ensin saavuttaa tietty tulotaso, joka on ainakin toisen kassan kohdalla yli 12 000 € vuodessa. Jos siis yritystoiminta lähtee hitaasti käyntiin tai yrityksellä menee huonosti, on ansiopäivärahaa turha odottaa. Myös yrittäjille suunnatut tukipalvelut voi nähdä sekä tulo- että menopuolella, sillä tukipalveluiden kautta saadut neuvot voivat olla tärkeitä esimerkiksi yrityksen markkinoinnin parantamisessa ja tuoda sitä kautta lisää asiakkaita ja näin ollen myös sitä tuloa yrityksen kassaan. Jotta näihin tukipalveluihin pääsee käsiksi, täytyy usein kuitenkin olla tukipalvelua tarjoavan yhdistyksen tai muun tahon jäsen, mikä taas maksaa. Silloin harvoin, kun tukea ja neuvoja saa ilmaiseksi, kannattaa tilaisuus käyttää huolellisesti hyväkseen. (Koska tässä maailmassa hyvin harvoin myöskään mikään on ilmaista, saa sitten jälkeenpäin miettiä, kuinka suurelta osin ilmaiset neuvot olivat objektiivisia ja vain yrittäjän hyvää tarkoittavia ja kuinka suurelta osin maksettuja mainospuheenvuoroja.)

Kuulostaako yksinkertaiselta ja helpolta? Ei minustakaan, ja tässä oli vasta mutkat hyvin suoriksi vedetty ja suuresti yksinkertaistettu malli tilanteesta. Näyttää siltä, että mikroyrittäjän, joka haluaa hoitaa myös yrityksensä hallinnollisen puolen itse, täytyy olla vähän joka alan asiantuntija.

Mistä tietää oppineensa uutta? Siitä, kun tajuaa, kuinka paljon vielä on opittavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...