sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Tapahtumarikas loppuvuosi

Playsson.neti pitää huolen siitä, että hevosihmisille on monenlaista tapahtumaa tarjolla loppuvuoden aikana. Mitä sitten on luvassa?


27.9.2015 psyykkistä valmentautumista

Sunnuntai 27.9.2015 järjestetään Tampereella psyykkisen valmentautumisen luento, jota on jouduttu siirtämään useampaan kertaan ja luennon sisältökin on muuttunut jonkin verran matkan varrella. Tämänhetkisen tiedon mukaan nyt on kuitenkin luvassa Katri Syvärisen pitämä luento. Syvärisen luennolla olen itsekin istunut pari vuotta sitten ja voin hyvin lämpimästi suositella häntä. Koska luentoon on enää viikko aikaa, kiinnostuneiden on syytä pitää kiirettä ilmoittautumisensa kanssa!

Lisätietoa portaalin sivuilta ja tapahtuman FB-sivulta.



2. - 4.10.2015 Tallinn International Horse Show

Playsson.netin kautta on mahdollista saada lisäalennusta Tallinnan Horse Show -lipuista. Jos siis suunnittelet matkaa lahden toiselle puolelle seuraamaan kilpailuja, kannattaa käyttää tämä alennus hyödyksi.

Lisätietoja tapahtuman omilta kotisivuilta.



22. - 25.10.2015 Helsinki International Porsche Horse Show

Lokakuun puolivälin jälkeen päästään seuraamaan kansainvälistä Horse Show:ta kotimaan maankamaralla. Lisätietoja tästä suuresta hevostapahtumasta kannattaa etsiä suoraan tapahtuman kotisivuilta.


29.11.2015 istuntaklinikka Aulangolla

Hämeenlinnan Aulangolla järjestetään istuntaklinikka, josta lisätietoa saadaan lähempänä tapahtuman ajankohtaa. Seuraamalla Playsson.netin blogiportaalin etusivua ja etenkin etusivun oikeasta alanurkasta löytyvää tapahtumakalenteria, johon listatuista tapahtumista Playssonin tiimin jäseniä löytää, pysyy helpoiten menossa mukana ja löytää ensimmäisten joukossa uutiset tulevista tapahtumista.


Eikä tässä vielä kaikki: jotakin suurta on kuulemma luvassa vielä vuoden loppuhuipennukseksi. Siitä kuulemme arvatenkin lisää myöhemmin. Tervetuloa mukaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...