tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kesälaitumilla

Ainakin erään tallin hevosilla kesä alkoi 24.5.2015, jolloin näytti tältä:








Pohdin toukokuun viimeisinä päivinä, mistä tietää kesän alkaneen. Peruskoulu- ja lukioaikana kesä alkoi Suvivirrestä. Yliopistossa kevätjuhlia ei ole enää vietetty, ja koulumaailmaa lukuun ottamatta tuskin työpaikoillakaan enää lauletaan Suvivirttä. Noin 1,5 kuukautta sitten arvelin kesän alkaneen, kun yhdellä pikkutallilla laidunkausi avattiin ja hevoset kirmasivat auringonpaisteessa ensimmäistä kertaa tänä vuonna laiduntamaan laumassa. Hevoset näyttivät tuolloin niin onnellisilta ja tyytyväisiltä, että niitä olisi voinut jäädä katsomaan tuntikausiksi. Samalla oli mielenkiintoista tarkkailla niiden käyttäytymistä laumassa ja laumadynamiikkaa, ja kyllähän melko lyhyellä tarkkailulla ainakin lauman pomo taisi löytyä. Hevosten kanssa ei todellakaan aika käynyt pitkäksi!

Toinen mahdollinen kesänalkamiskohta saattoi olla aivan toukokuun lopulla, kun pääsin pitkästä aikaa hiukan laukkaamaan vuokrahevoseni kanssa kentällä ja juomaan valmistujaispullakahvit vuokrahevoseni ja sen omistajan kanssa. Sääkin oli tuolloin hyvin aurinkoinen ja lämmin. Mikäs siinä oli kaksi- ja nelijalkaisten ystävien kanssa maailmaa parantaessa!


Viime viikonvaihteessa suorastaan hellelukemat ja kaunis, aurinkoinen sää hellivät ainakin Uudellamaalla. Ajoittain jopa tukalankuumaksi käynyt sää piti otteessaan peräti kolme päivää, kunnes sää äkkiä viileni ja nyt saadaan nauttia jälleen kerran sateisesta säästä. Totesin kieltämättä viikonloppuna, että mieluummin kesäsade kuin tukala helle. En minä silti aivan tätä tarkoittanut: ennusteiden mukaan sadetta monta päivää peräkkäin, ja lämpötilakin on pudonnut melkein 15-20 astetta alaspäin viikonlopun lukemista. Mahtoikohan se kesä jo mennä ohikin?

Tältä kesä näytti 4.7.2015:








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...