tiistai 9. kesäkuuta 2015

Harjoitusestekilpailut Laaksolla 6.6.2015

Ensimmäisessä luokassa kenttä oli vielä hyvässä kunnossa ja reilun sivuvalonkin kesti hyvin

Viime lauantaina Helsinki Riders Club järjesti Laaksolla harjoituskilpailut esteratsastuksessa. En ole ennen ollut harjoituskilpailuissa, joten mielenkiinnolla seurasin, kuinka ne eroavat tavallisista kilpailuista. Normaaliin verrattuna harjoitustilanne takasi sen, että ratsukko sai harjoituksen vuoksi jatkaa radan loppuun asti, vaikka olisikin onnistunut kieltämään itsensä ulos kilpakahinoista. Veikkaan tämän vuoksi myös toteutuneen aikataulun venähtäneen alustavasta, sillä jotkut ratsut vaativat huomattavasti enemmän aikaa kuin toiset päästäkseen radan loppuun. Tämä oli kuitenkin hieno tilaisuus ratsukoille päästä harjoittelemaan Laaksolla kilpailemista kilpailunomaisissa olosuhteissa, ja voisin kuvitella tämän kilpailumuodon olevan minullekin mieluisin, jos joskus vielä uskaltaudun itse estekarkeloihin ratsastajan roolissa.

Kuinka pieni ihminen onkaan isoon hevoseen verrattuna, mutta kokoerosta huolimatta hevonen
antaa ihmisen ohjata itseään ja suostuu yhteistyöhön. Hevonen on sitten hieno eläin!

Aiempina vuosina Laakson pölyävä kenttä on tuottanut kovasti harmaita hiuksia niin valokuvaajalle kuin varmasti kilpailujen järjestäjille ja osallistujille. Olin toukokuun esteratsastuskilpailuissa positiivisesti yllättynyt, kun kenttä ei pölynnytkään odotusten mukaisesti ja arvelin tämän johtuvan huhujen kertomista parannustöistä, joita Laakson kentälle on kuulemma tehty. Viime lauantaina kentän pölyämättömyyden sai kuitenkin heittää romukoppaan, kun puolivälissä kilpailuja pölyäminen alkoi oikein kunnolla ja siihen asti, että sade alkoi, saikin kameran näyttöä olla pyyhkimässä pölystä vähän väliä. Onneksi objektiivi välttyi hiekkakylvyltä, liekö vastavalosuoja sitten suojannut objektiivia myös tältä. Sen sijaan vastavalosuojani on kyllä siinä kunnossa, että sen mattapinta on kerännyt roskaa muun muassa mikrokuituliinasta sen verran, että ajattelin kokeilla, saisiko pullasudilla varovasti harjattua roskia pois: eiväthän ne pienet roskat ole kuin esteettinen haitta tässä tapauksessa, mutta parempi olisi ilman sitäkin.

Tämä este oli radalla ensimmäinen, jonka pääsin paikaltani kuvaamaan, ja pöly tässä vaiheessa rataa vielä pientä

Pölyämisen lisäksi Laaksolla päänvaivaa tuottaa usein aurinko. Toukokuussa aurinko ei tuntunut kiusaavan vielä näin paljon tai sitten en vain ollut vielä siinä pisteessä, että olisin kaiken muun lisäksi pystynyt keskittymään vielä siihenkin. Laakson esteratsastuskilpailuissa käy usein niin, että paras kuvauspaikka esteiden kannalta on katsomon puolella kenttää ja vielä usein tietyssä kohtaa katsomon sivua. Valitettavasti auringon suunnan kannalta tämä paikka taas ei ole aina kovin otollinen, sillä osa esteistä tulee kuvattua auringon ollessa suunnilleen kuvaajan takana, osassa on käytettävä sivuvaloa ja osassa vastavaloa. Kun tähän sitten yhdistetään vielä liikkuvien hevosten nostattama pöly, ei ole mikään ihme, että epäonnistuneita otoksia saa poistaa muistikortilta ajoittain tiuhaankin tahtiin. Koska toukokuun kilpailuissa auringon suunta ei kiusannut niin kovasti tarkkojen otosten saamisessa kuin näissä harjoituskilpailuissa, epäilen vahvasti, että suurin haittatekijä taisi tosiaan olla kentän pöly, sillä tarkimmat kuvat tulivat tosiaan siltä osalta kenttää, joka näytti pölyävän vähiten.

Viimeisiä kuvia ennen sateen alkamista luokan 4 palkintojenjaosta. Hyvin harvoin joudun lisäämään kontrastia
ja värikylläisyyttä kuvaan yhtä reippaasti kuin tässä, ja siitä huolimatta ratsukko katoaa osittain pölypilveen.

Vastoin odotuksiani näissä harjoituskilpailuissa jaettiin myös esinepalkintoja

Laaksolla on hieno kastelujärjestelmä kentän kastelua varten, mutta syystä tai toisesta tekniikka oli pettänyt juuri h-hetkellä. Kuulutuksista ymmärsin, että kilpailunjärjestäjä oli kyllä edellisenä päivänä testannut kastelujärjestelmänkin toimivuuden ja tuolloin se oli toiminut, joten huonosti organisoinnista ei voi syyttää. Kun sitten kaivattu sade alkoi, vettä tulikin taivaalta reippaasti. En ole koskaan aiemmin kuvannut noin kovassa sateessa, mutta kameran sadesuoja osoittautui taas toimivaksi sateensuojaksi eikä sääsuojattu objektiivikaan ollut sateesta millänsäkään. Kiitin jälleen kerran onneani, että olin päätynyt ostamaan sääsuojatun objektiivin, vaikka se sitten maksoikin melkein tuplasti sääsuojaamattomaan vastineeseensa verrattuna: eipähän tarvitse pelätä ensimmäisten vesipisaroiden pudotessa taivaalta, että objektiivi on kohta pilalla. Sen sijaan runko ei ole kyllä sääsuojausta nähnytkään, joten ensimmäisten pisaroiden ilmaantuessa on syytä joko kaivaa sille oma sadetakki esiin tai vaihtaa vähemmän kosteisiin olosuhteisiin.

Yllättäen omasta mielestäni päivän parhaat otokset tulivat vesisateen keskeltä. Tämä kuva on ehkä
suosikkini kaikista: ratsukon keskittyminen ja sanaton kommunikointi ovat minusta käsinkosketeltavat,
ja myös korvat hörössä oleva hevonen on selvästi juonessa mukana. Yhteistyötä parhaimmillaan?

Viime postauksessa pohdin, että valokuvien jälkikäsittelyprosessia pitäisi saada jotenkin tehostettua. Lauantaina poistelin epäonnistuneita otoksia jo kilpailuissa ollessani, mikä helpotti huomattavasti kotona kuvien läpikäyntiä. Lisäksi kokeilin jälkikäsittelyssä taktiikkaa, että en edes yritä nimetä ratsukoita hevosen mukaan, vaan käsittelen raakakuvat (ensimmäiset kilpailut, kun päätin käyttää RAW-tiedostomuotoakin hankittuani kolmannen muistikortin) ja tallennan ne ilman sen kummempaa nimeämistä. Pyrin myös käymään kerralla koko luokan ratsukot läpi, jolloin aikaa ei mene jokaisen yksittäisen ratsukon etsimiseen erikseen. Nyt on vasta tiistaiaamupäivä menossa ja yli puolet kuvista esillä kuvagalleriassa käsiteltyinä, joten taidan jatkaa tällä systeemillä myös seuraavat kilpailut. Seuraava kuvausreissu ajoittuukin näillä näkymin huomiseksi, kun Tuomarinkylässä järjestetään 1-tason esteratsastuskilpailut. Mielenkiintoista päästä kokeilemaan jo Laaksolla hyviksi havaitsemiani manuaaliasetuksia Tuomarinkylän maalaismaisemiin, joissa ainakaan aiemmin ei ole edes kentän pölyäminen häirinnyt valokuvaamista. Nyt, kun aiemmin vaivannut ISO-arvo-ongelma on ratkennut ja lisäksi automaattista tarkennuspisteiden valintaa parempi käsitarkennus osoittautunut hyväksi, odotan innolla huomisia kuvauksia!


Lisää kuvia harjoituskilpailuista on esillä kuvagalleriassa!

5 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia! Ei paljon pölyäminen tai sade haittaa - päinvastoin, minusta ainakin tuntuu että noilla ääripään keleillä tulee parhaat kuvat! Näistä tämän postauksen kuvista ehdottomasti oma suosikkini on tuo suoraan sivusta, pikkuesteeltä otettu kuva hieman sivuvaloon! Siinä ainakin näkyy vauhdin hurmaa!

    Mielenkiintoinen jälkikäsittelytaktiikkakin! Itse en voisi kuvitellakaan julkaisevani nimettömiä kuvia, pidän jo itse listaa kuvatuista hevosista, ja julkaisen kuviani Sukupostissa, jonka vuoksi nimeäminen on pakollista! Lightroom on kyllä nimeämisen kannalta niin paljon näppärämpi kuin photari kun kuvat voi nimetä exportatessa. Toki ne nimet eivät sitten siirry kansioon, mutta aina kuvat voi halutessaan tagata samalla nimellä! Toisaalta, jos joskus luopuisin periaatteistani, en varmasti kärsisi ajanpuutteesta kuvankäsittelyn suhteen! :D

    VastaaPoista
  2. Itse olen päätynyt jo kauan sitten nimettömään tekniikkaan. Aika tai oma muisti ei ikinä ole riittänyt kaikkien ratsukoiden nimeämiseen, joten olen tyytynyt vain lajittelemaan kuvat luokkien mukaan. Ja jos ajattelee tätä ratsastajien kannalta, niin saattaahan se olla mukavaa ettei omalla nimellä heti ensimmäisenä löydy googlen kuvahausta ne kaikki omat kisakuvat.

    Toinen mikä omaan kuvankäsittelyyn vaikutti on nimenomaan tuo lightroom. Siinä kun pystyy kätevästi kaikki suht "samanvaloiset" kuvat käsittelemään kerralla, mikä nopeuttaa käsittelyprosessia huomattavasti! Lisäksi automaattinen pienennys on ihan kympin juttu :) Toki edelleen käsittelyssä kestää, ja esimerkiksi kisakuvia en enää kuvaa kaikkein suurimmalla tiedostokoolla, omassa koneessa ei riitä paukut 1000 täysikokoisen kuvan käsittelyyn. Tai riittää, mutta sitten itseltä menee hermot :D Kisakuvat siis otan nykyään kaikki hieman pienemmässä koossa (pidempi sivu 3400px tms) ja kaikki yksityiskuvaukset sitten isoimmalla kuvakoolla (pidempi sivu päälle 4000px). Yllättävän paljon vaikuttaa myös tuo käsiteltävän kuvan koko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän ratsukoiden tunnistamiseen muistia tarvitse kun lähtölistat löytyy aina jostain, vähintään kipasta :D Enkä usko, että moni kuvaaja nimeää kuvia ratsastajan nimellä - hevosen nimellä kyllä. Ja sen löytyminen googlesta nyt tuskin haittaa hirveän monea omistajaa (vaikka niitäkin varmasti on...).

      Poista
    2. Itse olen jostain kummansyystä nähnyt suurimmaksi osaksi yhdistelmää ratsastaja+ratsu, en sitten tiedä olenko loppujenlopuksi törmännyt harvinaisuuksiin :D jokatapauksessa, muutamaan kertaan olen tätä koittanut ja todennut aina tunnistavani yli puolet ratsukoista lähtölistoista huolimatta väärin, joten päädyin jättämään koko touhun. Toki joskus kuvakyselyiden yhteydessä se nimetty ratsu voisi auttaa kuvien etsimisessä :D

      Poista
    3. Olet varmaan onnistunut selaamaan juuri sellaiset kuvaajat läpi, jotka lisäävät kuvat noin :D koska suurin osa Suomen harrastelijaheppakuvaajista, jotka kuviaan lisäävät nettiin, lisäävät vain hevosen nimellä :D Tai ainakin nämä 'kuuluisammat' :D Blogien kuvasisällöstä en tiedä, mutta jos nyt puhutaan gallerioista.
      Tunnistamisessa ainakin mua auttaa Sukuposti ja kilpailunumero, vaikka välillä Sukupostista ei saa apua ja kisanumerokin on päin honkia :D Onneksi sitten löytyy joku muu auttava tekijä, esim hevosen väri, nopea googlailu, tuttu ratsastaja tms :D Omaa kivaa haastetta! ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...