maanantai 16. helmikuuta 2015

Logoluonnoksia

Tuskailin muutama viikko sitten 4H-yritykseni logon kanssa, kun sopivan logon kehitteleminen tuntui ylivoimaisen vaikealta. Hahmottelemani logoluonnokset ovat joko aivan liian monimutkaisia tai sitten turhan yksinkertaista ja jopa tylsiä. Tänään onnistuin piirtämään logon, joka miellyttää jopa minun hyvin nirsoksi tullutta silmääni. Viimeistelyä ja pientä hienosäätöä logo kyllä vaatii, mutta olisi hauska kuulla, millaisia ajatuksia logoluonnokseni parilla värivaihtoehdolla varustettuna oikein herättää. Kolmannessa logossa laitoin taustan vaaleansiniseksi, jotta logon valkoinen rengas näkyisi kuvassa. Esimerkiksi vesileimana käytettynä tuo logovaihtoehto olisi taustaltaan läpinäkyvä.


Mitä mieltä olette logoluonnoksista?

10 kommenttia:

  1. Tykkään eniten neliöstä, mut luulen, että se olis vielä kivempi ilman sitä neliötä ympärillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskellä ja oikealla olevat logot ovat oikeastaan muuten samat, mutta oikeanpuoleiseen on vain lisätty tausta sekä logon sisältä että ympäriltä vaaleansiniseksi. Olisiko paras siis sinusta sellainen, jossa valkoisen rinkulan sisällä oleva tausta olisi vaaleansininen? Sekin tietysti voisi olla ihan harkittava vaihtoehto - vähän lisää Suomi-teemaa värien puolesta mukaan :)

      Poista
  2. Hauska idea, itse tykkään tuosta keskimmäisestä kaikkein eniten, mutta kaikissa tuo ympyrämuoto on todella kiva! Vielä kun saat nuo valkoiset pisteet ääriviiojen ympäriltä pois (näkyy väritetyssä osiossa). Itse ehkä miettisin vielä tuota hevosen ilmiasua, nyt se muistuttaa ehkä inan verran liikaa hevoshullun Pollea, jolloin ainakin itse yhdistän logon hevoshulluun ennen kuin ehdin mitään muuta logosta lukea. Muuten tuo hevonen siinä keskellä lilja suussaan on kivannäköinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Annika! Nuo valkoiset pisteet kieltämättä tuottavat hiukan päänvaivaa, kun piirroksen muuttaminen digitaaliseen muotoon osoittautui peleistä ja vehkeistä huolimatta haastavaksi... Tässä sen taas huomaa, että piirtäminen vaatii harjoittelua ja tietokoneella piirtäminen vasta vaatisikin :) Juuri tuon halusinkin kuulla, kuinka paljon logon hevonen tuo teille muille mieleen Pollen, vaikka logoluonnoksessa onkin selkeitä eroavaisuuksia Hevoshullun Polleen. Kiitos näistä huomioista! :)

      Poista
    2. Annikan kanssa samoilla linjoilla. Keskimmäinen tosi kiva! :) Nuo valkoiset viivat voisi piillottaa varmaan sillä että värittäisit koko hevosen ruskeaksi ja sitten piirtäisit tietokoneella uudet viivat päälle.

      Minunkin silmään vähän turhan Pollen näköinen, tuli jo heti Hippolassa näkyvästä pikkukuvasta mieleen että katos Polle! Eli ajatus samantien Hevoshulluun (ja niihin 80-luvun polleihin, tädin lehdet luettu läpi x10000)

      Poista
    3. Kiitos, Tuulia, myös sinulle kommenteista ja vinkistä! 80-luvun pollet eivät ole minulle tuttuja - eivät kai ne eroa 90- ja 2000-luvun Pollen värityksestä? Kai se on nyt uskottava, että lempi(logo)lapseni joutuu vielä kerran käymään läpi muodonmuutoksen, josko saisin aikaiseksi jotain vähemmän pollemaista :)

      Poista
    4. Ei ne värityksellä eroa, mutta Lenalla oli silloin vähän erilainen tyyli piirtää :D Justiinkin tuommoinen ei niin pyöreä mitä se nykyään on. Musta se vanha Polle on tosin ehdottomasti parempi ku uus.

      Löysin vielä netistäkin kuvan:
      http://seriewikin.serieframjandet.se/images/e/e2/Min_H%C3%A4st.png (vanha)
      http://www.seriesam.com/pc/jagmulle1984.jpg (vanha)
      http://blogi.egmontkustannus.fi/wp-content/uploads/2011/09/pollen-parhaita-sarjakuvia.jpg (uusi)

      Poista
    5. ja tuosta väritysongelmasta sen verran, että mikäli sulla on käytössä ohjelma jolla saa luotua layereita (eli tasoja) niin suosittelen niiden käyttöä. Voit ensin piirtää ääriviivat yhdelle tasolle ja sen jälkeen luoda uuden tason näiden ääriviivojen alle, jonne voit sitten rauhassa väritellä mitä haluat ilman, että ääriviioille tapahtuu mitään :) itse omissa piirroksissa käytän todella paljon noita layereita!

      Poista
    6. Tuulia, näköjään Lenan piirtotyyli tosiaan eroaa nykyisestä, vaikkakin ero on pienempi noiden kuvien perusteella kuin odotin. Pakko kyllä olla kanssasi eri mieltä: minusta nykyinen Polle on vanhaa parempi :D

      Kiitos, Annika, perusteellisesta selostuksesta! Olen käyttänyt eri tasoja, jotka kieltämättä ovat osoittautuneet suureksi avuksi ja hyödyksi näiden logojen tekemisessä. Suurin ongelmani vain on hiiri, jolla en saa aikaiseksi niin siistiä jälkeä kuin haluaisin. Tässä olisikin jollekin hyvä syy tehdä Tuulian vanhan kameratutoriaalin tapaan "Apua! Hiireni ei tottele" :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...